Lilja oli samassa häkissä, kun Lilli aikoinaan. Liekkö se evaikuttanut, että tunsin jotain vetoa tuohon arkajalkaan, joka oli elänyt navettakissana vailla ihmiskontakteja.

Lilja oli selvästi "haastavin" tapaus, joka meille tuli. Se oli arka, ja etsi pakoreittiä korkealta -kiikkui suihkuseinän päälle ja asettui sinne. Sain houkuteltua sen onneksi kuljetuskoppaan, jolla laskeuduttiin alas. Lilja oli vilkasliikkeinen, ujo, mutta sen kehräämisäänen kuuli kauas. Muistan aina ne ensimmäiset puskemiset.

Liljan sain myös ystäväperheeseen (olen siis taivuttanut monta koiraihmistä myös kissaihmisiksi ;) ) ja siellä se on pyörittänyt porukan pikkurillin ympärille. Jopa koirat, jotka eivät ole ennen kissoja nähneet, ovat hyväksyneet kissan yhdeksi laumaa. Ja sainpa kuulla, että Lilja, tätä nykyä Muru, on antanut jopa nostaa itsensä syliin.

Murusta onneksi kuulen juttua ja näen videoita, vaikka matkasi ihan Oulaiseen asti.

Se muuten katsoo aina kameraan, jopa silloin kun leikkii kavereiden kanssa. Meidän Muksu rakastui tähän ihan täysin.